TEATTERI QUO VADIS 

EVOLUUTIO

me ei käännytä toisiamme vastaan

Evoluutio on scifi-näytelmä, dystopia kahtia jakautuneesta maailmasta. Sen tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, aikaan jossa ympäristökatastrofit ja maailmanlaajuiset konfliktit ovat hajottaneet useiden valtioiden sosiaalisen- ja teknisen infrastruktuurin. Aikaan, jossa hyväosaiset ovat rakentaneet suljettuja kaupunkeja joiden hyvinvointiin ei ulkopuolelle jääneillä ole mahdollisuutta.

 

Näytelmän keskiössä on perhe, joka on sitoutunut maailmanlaajuiseen, maanalaiseen organisaatioon, jonka tavoite on ihmislajin – ja siinä samalla koko planeetan evoluution suunnan muuttaminen. Vanhemmat aiheuttavat erilaisin käsittelyin mutaatioita perheen tyttäressä. Tavoitteena on, että keinotekoisesti aiheutetut geneettiset muunnelmat siirtyvät myöhemmin suvun jälkeläisten geeneihin, joiden ansiosta kehityksen suunnan tulee muuttamaan aivan uusi ihmislaji.

 

Ihmislaji, joka ei ole lähtökohtaisesti itsetuhoinen.

Evoluution kantaesitys oli Korjaamo-teatterissa, Helsingin Juhlaviikkojen stage-festivaaleilla 2015. Esityksen kiertue on jatkunut vuosina 2015-2017. Se on vieraillut mm. Turun kaupunginteatterissa, Oulun kaupunginteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Riihimäen teatterissa, Porin Lainsuojattomat-festivaaleilla, Koko-teatterissa, Teatteri Avoimissa Ovissa ja Kanneltalossa.

Evoluutio on työryhmälähtöinen projekti, jossa käsikirjoituksen runko ja kohtausten pohjat ovat syntyneet vuoden 2014 aikana erilaisten harjoitteiden ja improvisaatioiden tuloksena – se on näyttämölle kirjoittamista näyttämöltä käsin. Työskentelytapa yhdistää taiteellisen ja tieteellisen tutkimuksen – näyttämötaiteen, evoluutioteorian, evoluutiopsykologian ja kulttuurintutkimuksen.

 

TYÖRYHMÄ

KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS - Marko Järvikallas

NÄYTTÄMÖLLÄ - Maija Rissanen, Minerva Kautto, Timo Pajunen-Noroila

VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELU, MUSIIKIN SÄVELLYS - Juha Tuisku

LAVASTUS - Tuula Nikulainen

VALOKUVAT: Erkki Lampén

 

Työryhmän asiantuntijana toimi Helsingin Yliopiston evoluutiotutkija Heikki Helanterä.

VALVON NÄYTELMÄN OIKEUKSIA ITSE.